USEIN KYSYTYT KYSYMYKSETHannele Klemettilä
S. Helsinki 1966 Perhe: aviopuoliso Tony McHale ja Coco-koira Asuinpaikka: Sonning-on-Thames, Iso-Britannia Motto: Opi joka päivä jotain uutta.
Kuva: Jukka Mäkilä
Miten minusta tuli keskiajan tutkija: Päätöstä tutkijan urasta helpotti menestys yliopisto-opinnoissa. Minulla on myös hyvä kielipää, mikä on tarpeen keskiajan tutkijan ja historioitsijan ammateissa. Kansainvälinen suuntautuminen ja itsenäinen asenne oli tärkeää, suorastaan välttämätöntä. Suomessa ei ollut tarjolla juurikaan opetusta tai asiantuntemusta niiltä aloilta, joista olin kiinnostunut. Arvostinkin suuresti väitöskirjan valmisteluvaiheessa saamaani kutsua Jean-Claude Schmittin tutkimusryhmään Pariisissa (EHESS); sen jäsenten aiheet liittyivät keskiaikaan ja teoreettis-metodologiset keskustelut edustivat alan huippua. Kuuluin myös kansainväliseen Mystérophiles-tutkijaverkostoon, jota johti professori Graham A. Runnalls (University of Edinburgh). Väitöskirjan viimeistely W.P. Blockmansin, Leidenin yliopiston keskiajan historian professorin ohjauksessa oli haastavaa ja antoisaa. Ajatuksenvaihdostamme ja hänen yksityiskohtaisista kommenteistaan käsikirjoitukseeni, myös alaviitteisiin, riittäisi kirjaksi asti. Leidenin yliopistossa väitteleminen oli sinänsä ikimuistoista; kyse oli Euroopan perinteikkäimpiin ja arvostetuimpiin lukeutuvasta opinahjosta (per. 1575). Väitösseremonia noudatti 1500-luvun traditioita rituaaleissa sekä seremoniamestarin ja tuomaripaneelin asuissa. Keskiajan tutkijan kannalta Leidenin yliopistosta teki hohdokkaan myös se, että Johan Huizinga (1872–1945), keskiajan kulttuurihistorian uranuurtaja, toimi siellä aikoinaan professorina. Olen joutunut matkustamaan paljon yksin. Se on toisinaan ollut raskasta, mutta kasvattanut itsenäisyyttä ja tuonut hyödyllistä itsevarmuutta sekä tärkeitä kansainvälisiä kontakteja. Miksi, missä ja miten tutkin pyöveleitä: Pro graduni (1998) selvitteli suhtautumista kuolemaan myöhäiskeskiajan Ranskassa. Sitä laatiessa havaitsin, ettei kuoleman ammattilaisista, pyöveleistä, ollut tehty juurikaan tutkimusta. Oli tieteelliseltä kannalta perin järkevää tarttua tähän aiheeseen. Päätin keskittyä pyöveleiden mielikuviin keskiajan lopun kulttuurissa, ja käyttää tekstilähteiden ohessa kuva-aineistoja. Kokosin lähdemateriaalia The Executioner -tutkimukseen (2003) Ranskan kansallisarkistossa, Ranskan kansalliskirjaston länsimaisten käsikirjoitusten osastolla, lukuisissa museoissa, myös Italiassa. The Executioner-teoksen pohjalta syntyi myöhemmin kansainvälinen julkaisu, Epitomes of Evil. Tein vuosina 2004–2005 lisää tutkimustyötä arkistoissa ja museoissa Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Englannissa. Muokkasin ja kirjoitin uusiksi tutkimuksen eri osia. Työ tarkastettiin ensin väitöskirjana Leidenin yliopistossa 2005 ja julkaistiin 2006 Brepolsin toimesta. Miten minusta tuli tietokirjailija: Ajautumalla. En nuorempana ajatellut, että minusta tulisi tietokirjailija tai tutkija. Haaveilin runojen tai romaanien kirjoittamisesta tai kuvataiteilijan työstä. Kouluaikana en juuri koskaan kirjoittanut ns. asia-aineita vaan lähes aina mielikuvitusaiheista. 1990-luvulla kirjoitin kummipojalleni vauhdikkaita seikkailusatuja ja pöytälaatikkooni novelleja sekä runoja. Ranskan kielen professorini vaikuttui esseestäni La maison de mes rêves (1991) siinä määrin, että merkitsi saman tien koko kirjallisen ilmaisun kurssin suoritetuksi. Tuo essee on yhä kehyksissä seinälläni. Suvussani onkin tieteilijöiden ohessa myös taiteilijoita/kaunokirjailijoita, esim. edesmennyt serkkuni Harri Sirola (1958–2001). On mahdollista, että julkaisen jossain vaiheessa kaunokirjallisen teoksen, vaikkapa historiallisen romaanin. Ensimmäinen tietokirjani käsitteli keskiajan pyöveleitä (2004) ja syntyi The Executioner -tutkimuksen sivutuotteena. Tutkimusta tehdessäni löysin paljon kiinnostavaa materiaalia, joka ei kuitenkaan sopinut alkuperäiseen rajaukseen. Päätin julkaista tuon materiaalin omana teoksenaan. Mielikuvien sijasta teos käsitteli oikeita pyöveleitä, ja Ranskan sijaan alueena oli koko myöhäiskeskiajan Eurooppa. Ensimmäisen tietokirjan saama myönteinen vastaanotto kannusti kirjoittamaan toisen, jne. Tietokirjojen kirjoittaminen on virkistävää vaihtelua tieteellisten tekstien kirjoittamiselle, koska voin kirjoittaa suomeksi ja keskittyä laajojen synteesien tekemiseen. Yhteistyö kustantamoni (Atena) kanssa on ollut sujuvaa ja miellyttävää. Pidän tietokirjailijan tehtävää arvokkaana. Mielestäni on tärkeää, että historian ja muiden tieteenalojen tutkijat kertovat uusista tutkimustuloksista laajemmallekin yleisölle. Missioni on purkaa 'pimeään keskiaikaan' liittyvä myyttejä ja harhakäsityksiä sekä haastaa samalla lukijat pohtimaan nykymaailmamme sivilisoituneisuuden tasoa.
Miten työskentelen ja miten kirjani ovat syntyneet: Monet tutkijat ja kirjailijat työskentelevät mieluusti iltaisin tai jopa öisin, itse olen parhaimmillani aamuisin ja päiväsaikaan. Työpäiväni alkaa 1–2 tunnin lenkillä, oli sää mikä tahansa. Myös ulkomaanmatkojen aikana pidän kiinni säännöllisestä liikunnasta. Esimerkiksi Italian tutkimusmatkalla aamuohjelmaani kuului lenkki Villa Lanten liepeillä sijaitsevassa Doria Pamphiljin puistossa, minkä jälkeen suuntasin Vatikaanin arkistoon, muuhun kirjastoon tai museoon. Kotona työskennellessäni kuuntelen mielelläni musiikkia, se peittää alleen muut häiritsevät äänet ja auttaa keskittymisessä (flow-tilan saavuttamisessa). Yliopiston työpisteessä ja arkistoissa työskennellessä on sitten pärjättävä ilman musiikkia, siihenkin onneksi tottuu. Kaikki kirjoitustyötä tekevät jumiutuvat joskus. Oman tekstin työstäminen ei innosta, puuttuu ideoita, näkemystä ja keskittymiskykyä. Itse olen ratkaissut asian siten, että kirjoitan kahta teosta rinnakkain. Kun toinen teksti ei etene, voi tehdä toista. Kirjani ovat olleet työkokemuksina varsin erilaisia. Ritari Sinpartaa oli kenties virkistävintä kirjoittaa, koska aihe oli uusi – olin tuossa vaiheessa kyllästynyt pyöveleihin – ja teoksen rakenne selvillä alusta asti. Pidän sitä parhaana kirjanani. Keskiajan keittiö -teos poikkesi muista siinä, että se edellytti runsaasti käytännön testaustyötä. Tunsin olevani kuin laboratoriossaan häärivä alkemisti pyrkiessäni selvittämään sopivia ainesmääriä ja valmistustapoja ikivanhojen reseptien pohjalta; tarjolla oli lähinnä pelkkiä raaka-aineiden luetteloita. Missä kaikkialla olen asunut: Olen asunut paitsi Suomessa, useita vuosia ulkomailla, pisimpään Ranskassa, Norjassa, Englannissa, Dubaissa ja USA:ssa.
Minulle kuten monille tukija- ja kirjailijakollegoille raja työ- ja vapaa-ajan välillä on hämärä. Työstä on tullut harrastus ja elämäntapa. En oikeastaan koskaan lomaile, mutta toki päiviini mahtuu muutakin kuin puurtamista. Kun en tutki tai kirjoita, pyrin harrastamaan liikuntaa, mieluiten luonnossa. Myös kulttuuri kiinnostaa. Tapaan ystäviäni. Vapaa-ajalla ajattelen, suunnittelen ja haaveilen. Keskiajalla ihmisiä kehotettiin pitämään elämän lyhytaikaisuus ja kaiken katoavaisuus alati mielessä; oli tärkeää muistaa elää hyvin, jotta välttyisi kadotukselta. Vaikka melko harva nykyisin uskoo kadotukseen, kannattaisi tuo ohjenuora silti pitää mielessä. On hyödyllistä pysähtyä tämän tästä tarkastelemaan elämänsä kokonaisuutta: mitä on saanut aikaiseksi, mitä toivoo, mistä haaveilee, mitä tavoitteita on jäljellä ja miten ne voisi parhaiten toteuttaa. Kuten Jussi T. Koski totesi hiljan eräässä lehtihaastattelussa, oman elämän rakentaminen on ihmisen tärkein luova projekti.
Mikä mietityttää: Ilmastonmuutoksen vaikutukset, luonnon saastuminen, metsien tila, eläinten asema ja kohtelu, ihmisoikeusrikkomukset. Huolenaiheeni ovat osin ajattomia, ikivanhoja mutta silti aktuelleja.Pidän toisaalta professori Esko Valtaojan kirjoista (esim. Ihmeitä: kävelyretkiä kaikkeuteen, Ursa 2007) juuri siksi, että hän ei ole mikään pessimistinen tuomion pasuuna vaan näkee maailmassamme paljon hyvääkin ja haluaa kiinnittää huomiota myönteisen muutoksen tai kehityksen mahdollisuuteen. Hän muistuttaa lukijoitaan myös ihmettelyn tärkeydestä. Juuri tuon hyödyllisen taidon monet ihmiset tuntuvat kadottavan iän myötä.
♦ ♦ ♦ Harrastukset: Koiran ulkoiluttaminen joka säässä, lukeminen, zen, vieraat kielet, klassinen musiikki, taidemuseot ja -näyttelyt, sudokut, ruoanlaitto (historiallinen, ranskalainen ja itämainen keittiö), kallojen ja kirjanmerkkien keräily. Lemmikki: parsonrussellinterrieri Tähkä (aka. "Tallitontun Tavaramerkki", s. 2.11.2006, kasvattaja: Anja Karlsson, Nurmijärvi) Suosikit: Romaani: Per Lagerqvistin Barabbas (1950); S TOP5, historiantutkimukset: Pastoureau, Michel: L'étoffe du diable, Seuil 1991 Schmitt, Jean-Claude: Raynaud, Christiane: A la hache!, Léopard d'Or 2002 Ginzburg, Carlo: I benandanti, 1966 (Engl. The Night Battles, Johns Hopkins UP 1983) Huizinga, Johan: Herfsttij der Middeleeuwen, 1919 (Suom. Keskiajan syksy, WSOY 1986)
Kolumni elämäni tietokirjoista: Koukussa kirjoihin, Tieteessä tapahtuu, Vol. 28., Nro 7 (2010) Haastattelu tutkijan työstä ulkomailla: Eläimet ja ihminen keskiajalla, Tietysti.fi, 4.3.2011 Mainio kirja iso-isoisästäni: Sinikka Klemettilä: Matti I Suuri. Kirjapaja 2009.
Blogi keskiajan ruokakulttuurista kiinnostuneille: Kahden kokin (Miiu ja Lotta) tavoitteena on kokata Keskiajan keittiö -teokseni kaikki 65 reseptiä. Blokin nimi on Aika Makumatka!
Cocon edeltäjä Tähkä (Tallitontun Tavaramerkki, 2006-2023). Kuva: Ilkka Jaakola |
Rikki
