TERVETULOA - WELCOME

 hannele06apak.jpg1

 Kuva: Vesa-Matti Väärä

 

Hannele Klemettilä (Hannele Klemettilä-McHale)

Dosentti, Filosofian tohtori

 


Hannele Klemettilä julkaisi esikoisteoksensa The Executioner in Late Medieval French Culture vuonna 2003 (Annales Universitatis Turkuensis). Suurelle yleisölle Klemettilä tuli 2000-luvun alussa tutuksi paitsi tietokirjoistaan myös radiosta ja televisiosta. Klemettilältä on ilmestynyt julkaisuja sekä Suomessa että ulkomailla. Klemettilän tuotanto käsittää tieteellisiä tutkimuksia, monografioita, artikkeleita, kolumneja ja kaksi radiosarjaa. Hänen historialliset tietoteoksensa ovat saaneet ilmestyttyään merkittävästi tilaa eri tiedotusvälineissä, kriitikkojen kiitoksia sekä laajan lukijakunnan. Syksyllä 2006 Klemettilältä ilmestyi mittava kansainvälinen monografia Epitomes of Evil (Brepols), jonka pohjana oli hänen väitöstutkimuksensa. Hänen tieteellisiin pääteoksiinsa lukeutuu myös Animals and Hunters (Routledge: New York 2015), joka tarkastelee myöhäiskeskiajan ihmisten suhdetta eläimiin Gaston Fébusin metsästysoppaan tarjoaman todistusaineiston valossa.

Hannele Klemettilä syntyi Helsingissä. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän asui useita vuosia ulkomailla, pääasiassa Pariisissa. Koulutukseltaan Klemettilä on historioitsija. Hän väitteli tohtoriksi keskiajan historian oppialalta Leidenin yliopistossa Alankomaissa ja hänellä on kultuurihistorian dosentin arvo Turun yliopistossa. Klemettilä erikoistui tutkijankoulutuksensa myötä myöhäiskeskiajan kulttuurihistoriaan. Hänen erityisinä kiinnostuksen kohteinaan ovat olleet kuolema, väkivalta, julmuus, toiseus, ruokakulttuuri, eläimet ja luonto. Hän on tutkinut keskiaikaisia lähdeaineistoja Euroopan tärkeimmissä arkistoissa, kirjastoissa ja vanhan taiteen museoissa, esimerkiksi Ranskan kansalliskirjastossa ja Louvressa, British Libraryssä ja National Galleryssä, Vatikaanin arkistossa ja museossa.

Vuonna 2007 Klemettilä nimitettiin Suomen Akatemian tutkijatohtoriksi. Hän toimi tässä tehtävässä Turun yliopistossa tammikuusta 2008 lähtien sekä lisäksi Cambridgen yliopiston vierailevana tutkijana lukuvuoden 2009-2010 aikana. Lukuvuonna 2010-2011 hän toimi tutkijana Lontoon yliopistossa (Associate Research Fellow, Birkbeck). Toukokuussa 2010 hänet valittiin Cambridgen yliopiston ainaisjäseneksi (Life Member, Clare Hall).

Klemettilä asuu vakituisesti ulkomailla. Hän on päätoimittaja Taylor&Francisin kansainvälisessä suurhankkeessa Routledge Resources Online - Medieval Studies.

Opetus syksyllä 2021: Keskiajan symboliikkaa, 5 op, soveltuu aine-, syventäviin ja jatko-opintoihin edenneille opiskelijoille.

Opetus keväällä 2022: Eläinten historiaa, 5 op, soveltuu aine-, syventäviin ja jatko-opintoihin edenneille opiskelijoille.

Opetus syksyllä 2022: Ruokahistoriaa, 5 op, soveltuu aine-, syventäviin ja jatko-opintoihin edenneille opiskelijoille.